Lähdeluettelohäiriöitä
Minulla on koko ajan ollut vaikeuksia a) muistaa lähdeviitteiden merkitsemisen periaatteita b) saada itseni motivoitumaan täsmällisyyttä ja huolellisuutta vaativista kirjoitusprosessin lähdeluettelon tarkistuksista c) hillitä ärsytystäni pilkkusäännöissä. Niinpä päätin ottaa taiteellisen näkökulman helpottaakseni tuskaani. Luultavasti kolmas artikkeli tullaan hyväksymään lehteen, jonka jälkeen ryhdyn taas kerran kirjoittamaan - nyt yhteenvetoa - ja valmistaudun vielä kerran tähän häiriötilaan. Tässä musiikillinen toteutus lähdeviitetunnelmistani:
Lähdeluettelohäiriöitä (sanat ja sävel Tuula Stenius)
Minulla on lähdeluettelohäiriöitä,
mietin pisteitä, pilkkuja pitkin öitä.
Monta vuotta opettelin pistesääntöjä
ja toisten sanomisten kielenkääntöjä.
Ole täsmällinen, ole huolellinen,
ole johdonmukainen.
Älä väitä omaksesi mitään toisen omaa,
mut sun oma väitöskirja - on sun omistamaa.
Tekijä - vuosi- pilkku- sivunumero
Ei sun tarvii olla mikään nero,
mutta, koska, jotta, kun, kunnes, jos, vaikka, ei,
pilkun jälkeen - pieni tauko, hei!
Minulla on lähde-luettelohäiriöitä,
mietin pisteitä, pilkkuja pitkin öitä.
Käytä APA-seitsemän viittaustapaa,
tai jos lehti pyytää jotain toista APAa
Käytä lähdeviitteitä ja aina sulkuja
vältä liikaa omien - ajatustes kulkuja
pilkkua - ei aina sulkeisiin
eikun laita sulun sisään - se on oikein niin.
Tekijä - vuosi- pilkku- sivunumero
Ei sun tarvii - olla mikään nero,
mutta, koska, jotta, kun, kunnes, jos, vaikka, ei,
pilkun jälkeen- pieni tauko, hei!