Rönsyjä ja sivupolkuja

Tutkimuksen tekemisessä on tärkeää rajaaminen ja fokusoiminen siihen, mitä tutkii. Se voi olla vaikeaa, jos on utelias ja helposti innostuva ihminen. Oletko tavarajuna vai seikkailija (esim. pyöräilijä, audikuski, moottoripyöräilijä, käveleskelijä)? Tavarajuna tietää mitä tekee, rajaa ja fokusoi ja saa aikaiseksi aikataulussa. Sen huono puoli voi olla, että jää mielenkiintoiset sivupolut löytämättä. Seikkailija on rönsyilevä, sivupolulle hairahtuva ja maanisesti käytäntöön soveltava ja hänen voi olla vaikeaa laittaa asioita järjestykseen ja tehdä valintoja (mutta voi hän silti pysyä aikataulussa). Voi jopa olla, että seikkailija on perillä ennen tavarajunaa. 

Olen seikkailija ja nautin soveltamisesta. Olen havainnoinut lapsia ja testannut pieniä eleitä kaupoissa, ravintoloissa, kirkossa, konsertissa, kylässä, leikkipuistossa, ravintolassa ja omassa kodissani. Havainnointi on hyväksyvää havainnointia. Olen kirjoittanut ja sanellut rönsyjä puhelimeni muistiinpanoihin. POIMINTOJA:

YLEISESTI: Lähes jokainen rattaissa istuva lapsi vastaa hymyyn, kun otan häneen ystävällisen kontaktin. Jos alan jutella lapselle, vanhemmat pysähtyvät mielissään juttelemaan. Kun päästän autollani lapset menemään suojatietä, lapset heiluttavat iloisesti kiitoksen. Minulle tutut lapset juoksevat vastaan, huutavat nimeäni iloisesti ja halaavat minua. Lapset kylätiellä moikkaavat iloisesti, kun moikkaan ensin heitä. 

KUN PITÄÄ OLLA HILJAA: Osa jaksaa olla hiljaa, mutta eivät kaikki (kirkko, konsertti). Ne, jotka eivät jaksa, ottavat kontaktin joko vanhempaan tai toiseen lapseen, vääntelevät naamaa tai tekevät jotain hassua, ilmeilevät tai kihertelevät tai tekevät jotain vanhempien tarjoamaa viihdykettä (piirtelevät). Aikuisen hyväksyvä ja mukanaoleva katse rauhoittaa. Eräässä kirkossa oli keskellä kirkkosalia lapsille tarkoitettu tila, jossa sai leikkiä hiljaisia leikkejä ja vanhemmat olivat lähellä lapsia (ei siis äänieristettynä jossain muualla).

LAPSET KERTOVAT: Kun asetun kuuntelijaksi enkä kysele, lapset kertovat (5-6-vuotiaat tytöt). He kertovat, mitä on tapahtunut (me käytiin Eedenissä, arvaa montako mä hyppäsin hyppynarussa: viiskymmentäsata kertaa, me mentiin hevosella ilman varusteita ja pidettiin kiinni hevon hiuksista) tai mitä tulee tapahtumaan (Me mennään Korkeasaareen ja me nähdään kuinka riikinkukkoja syötetään) tai kertovat siitä, mitä ovat tekemässä tai haluavat tehdä (piirrellessä kerrotaan, mitä mä piirrän ja "ei saa kattoo", mä haluan soittaa pianoo, saadaanko me tyynyt?). Eivät kerro päiväkodista. Jos kysyn jotain päiväkodista, he vastaavat vain lyhyesti. Sen sijaan he kertovat mummuista ja papoista ja serkuista; äideistä ja isistäkin vähemmän. Arvaa... kuinka vanha mun pappa on, mun kummisetä on, kenellä on syntymäpäivä ja ketä sinne on tulossa. Joskus lapset kertovat askarruttavista asioista: "Tunnetko sä ketään tuntematonta?" Kun en tunne, tyttö kertoo romanialaisesta, joka on ilkeä = romanialaiset on ilkeitä. Kerron, että tunnen yhden romanialaisen, Annan, ja hän on oikein mukava ihminen. "Mäkin tunnen yhen Annan". Todetaan, että romanialainen voi olla kiltti. 

YLLÄTTÄVYYS: Naapurintytöt minulta lähtiessään sanoivat: "Heippa, äiti" ja katsoivat juonikkaasti toisiaan, johon minä "Heippa muruset". Se on lasten keksimä juttu, enkä tiedä mihin se liittyy, mutta olen siinä täysillä mukana. Sanoin: "Tulin juuri lenkiltä", johon saan vastauksen: "Mä tulin juuri Italiasta" ja toinen "Mä tulin Ranskasta". Ja nauretaan päälle. Tyttö kertoi, että hänelle tulee uusi kerrossänky, johon minä: "Voi pojat!" johon tyttö: "Mitä tarkottaa voi pojat?" Tytöt ovat ovella ja kuuluu hälytysääni. Minä: "Ambulanssi" E: "Poliisi" V: "Paloauto" ja sitten vuoronperään : Apina-auto, karvapyllyauto, kakka-auto, riikinkukkoauto. Ja nauretaan yhdessä. 

EMPATIA, VANHOJEN KUNNIOITUS: Äitini oli lonkan murtumisen takia luonani kuukauden. "Saadaanko me tulla kattoon Kerttu-mummua?" Sitten he tulivat katsomaan sängyssä makaavaa mummua, ja lähtivät. Monena päivänä. Kerran tuli uusikin tyttö, kun hän ei ollut nähnyt Kerttu-mummua vielä. Kerttu parani ja oli luonani kylässä. Tytöt tulivat piirtelemään. Kaikki huomio oli. Kertussa. "Mikä sun lempiväri on? Lempikoira? Lempitähti? Lempikukka? Miten Kerttu kirjoitetaan? Alkoi työskentely. Millainen on pohjantähti? Sininen aika iso ja kirkas. Kielo? Näytin puhelimesta. Pieni vilkaisu ja kielo siirtyi paperille. Sitten annettiin Kertulle: "Nää on Kerttu-mummulle". Kerttu ihasteli ja kertoi, että säilyttää kaikki lasten tekemät taideteokset. Sitten he tekivät musiikkiesityksen: toinen soitti vähän jatsahtavasti pianoa ja toinen kitaraa ja lauloi: "Me käytiin korkeesaaressaaa-aa, me nähtiin riikinkukkoo, musta tulee ehkä isona laulajaa-aa- aa-aa, jos mulla on silloin rahaa -aaa. " Ja sitten he lähtivät, heippa!

HALUAN TEHDÄ ITSE: Mä haluun viikata. Mä haluun kaataa ite. Mä haluan kastella kukkia. Saanko mää ite leikata? Mä haluan terottaa. Saanko mää pyyhkiä pöydän? 

RIIDAT: Suurimmat erimielisyydet liittyvät siihen, saanko yhtä paljon, matkiiko toinen, kumpi pääsee ensin johonkin, ärsyttääkö toinen tahallaan, miten ratkaisee erimielisyyden (lähtee pois tai mököttää), osaako jotain paremmin kuin toinen. Riitoja on kuitenkin vähän. 

YHTEENVETO: Pienet lapset ovat samanlaisia ja kukin erilainen omalla tavallaan. Pieniltä lapsilta voisimme oppia ystävällisyyttä, keskittymistä yksityiskohtiin, asioiden syvällistä pohdintaa, kekseliäisyyttä ja luovuutta, empatiaa, ilotuotantoa, halaamista, hyperhauskuutta, oppimisen iloa, rohkeutta piirtää kielo yhdeltä näkemiseltä ja turhien rajojen rikkomista kekseliäillä tavoilla.