Meni tunteisiin

Kesäkuun loppupuolella tulivat esitarkastuslausunnot. Toinen oli puoltava sisältäen muutamia korjausehdotuksia, hyviä. Toinen lausunto oli ehdollinen, mikä tarkoittaa, että minun on tehtävä korjaukset ja ne kiertävät vielä toisen lausujan kautta hyväksyttäväksi. Kun luin korjausehdotukset, tunteet käväisivät janan ääripäissä ja lopulta järjen avustuksella asettuivat järjen päähän. Korjaaminen tulisi vaikuttamaan siihen, että tekstistäni tulisi parempi. Ehdin myös ihmetellä, miksi näitä kohtia ei ollut kukaan aiemmin osannut minulle noin selkeästi esittää? Siihen vastataan yleensä, että tekstiä paljon lukeneet ja aiheen tutuksi tuntevat "tulevat sokeaksi" aiheelle. 

Viimeiset kesäviikot ovat olleet sitä, että aloitan aamulla kirjoittamisen, jos en ole sopinut jotain muuta. Kaikki ulkomaailman ehdotukset otan vastaan eli en koe mistään jääväni vaille väitöskirjakorjausten takia. Kirjoitan joka päivä, joskus pitkästi ja joskus vähemmän. Syön, katselen jotain ohjelmaa, kirjoitan, luen jotain, vien roskat ja tapaan naapurin postilaatikolla, kastelen pihan kukat, kirjoitan, kuuntelen radio-ohjelmaa, syön, käyn kaupassa, ostan turkinpippureita ja jäätelöä, kirjoitan, katselen uutiset, luen twitteriäinstaafacebookia, syön, kuuntelen podcastia, soitan äidille, kirjoitan, luen kirjaa, vaihdan pöytäliinan, käyn naapurin ja naapurinkoiran kanssa lenkillä, teen iltajumpan, katselen uutiset, syön ja menen nukkumaan. Päivästä toiseen, tunteettomasti.

Kuuntelin tänä aamuna ohjelman Menikö tunteisiin, jossa Maaret Kallio ja Jarno Limnell juttelevat häpeästä Miki Liukkosen kanssa. Minulle paljastui, että tunnen tällä hetkellä kyllä monenlaisia tunteita ja yksi niistä on häpeä. Häpeän tunne välillä piiskaa eteenpäin, välillä lannistaa ja musertaa. Paljastan häpeätunteeni: olen huono. Olen huonompi kuin muut. En ymmärrä näitä asioita, minulla on varmaan jokin hahmotushäiriö, kun en saa millään logiikkaa asettumaan tekstiini. Varmaan moni tietääkin sen ja armosta yrittää auttaa minua eteenpäin. Varmaan moni ajattelee, kun kirjoittelen näitä juttujani avoimesti, että ei väitöskirjan tekeminen välttämättä ole noin vaikeaa. Mikä siinä nyt on niin hankalaa, miksi ryhdyit ollenkaan tuollaiseen hommaan? 

Mutta miten yhä jatkan? Koska selitän asioita itselleni edullisesti järjellä: väitösprosessi on jokaiselle erilainen. En ole taatusti ensimmäinen, joka joutuu näihin tilanteisiin ja kaikki sanoo, että nimenomaan loppuvaiheessa on  vaikeaa. Sitä paitsi voisin olla iloinen siitä, että sain niin hyvät ehdotukset, joita kukaan muu ei ollut lähes vuoden aikana osannut ilmaista (vaikka olisi ne huomannutkin). Ajattele niitä toisen lausujan positiivisia kommentteja. Usko niihin ja tee korjaukset mukisematta. Miten se menikään se vitsi, jonka kuulit alkuaikoina yhdellä luennolla. Miksi sanotaan Helsingin yliopiston huonoimman väitöskirjan tehnyttä henkilöä? - - - - - - Tohtoriksi. Hahahahaa.

Olin ystäväpariskunnan luona Helsingin saaristossa olevalla mökillä. Siellä oli hieno kiviranta. Ystävä sanoi, että ota nyt mukaasi yksi kivi. Ajattelin ottaa sellaisen kiven, joka muistuttaisi minua väitöskirjaprosessista. Arvaa, minkä kiven otin?

Otin harmaan kiven. Ystäväni sanoikin sen: Läpi harmaan kiven. Googlettelin tuota lausetta.

 "Läpi harmaan kiven" sanoo brittiläinen BBC, kun yrittää kuvata, mitä tarkoittaa sisu. Urbaani sanakirja: "Läpi harmaan kiven" kertoo siitä, että riittävällä sisulla ja kovalla yrittämisellä voi saada ihmeitä aikaan. Matti Esko laulaa: "Sitä menee läpi vaikka harmaan kiven ja mitä tuntee sydämessään, sitä ei voi selittää". Eino Valtanen laulaa "Tosi miehen tie läpi harmaan kiven vie, on tahto taipumaton".  Islantilainen kirjailija Laxness on kirjoittanut kirjankin, jonka nimi on Läpi harmaan kiven. Se kertoo köyhästä talonpoika Bjaturista, joka sinnikkäästi pyrkii paremmille päiville. 

Joten tavataan väitöstilaisuudessa joskus, kun - - - 

Jag har gått igenom den grå stenen,

ja olenhan itsekin sten (ius), 

on läpäistävä itsensä (ei häpäistävä).