Kleinspitzista on moneksi

Kun olin tullut siihen tulokseen, että otan sittenkin koiran (edellisen kuolemasta 2 vuoden päästä), tein perusteellista harkintaa. Sen pitäisi olla pystykorvatyyppinen kuten edellinen lapinkoirani. Sen pitää olla pieni, sellainen joka ei vedä huonojalkaistakaan kumoon. Joku ehdotti kissaa, mutta äitini on kissalle allerginen, se piti sulkea pois. Kerran mietin, että olisipa kivaa, jos saisi ottaa marakatin tai oravan lemmikiksi. Seurasin jonkin aikaa oravasivustoakin jostakin ameriikoista, jossa nyt näyttää olevan mahdollista kesyttää oravia ja pitää kotioloissa. 

Hankin siis kleinspizin, joka painaa nyt 3,5 kiloa 7 kuukauden iässä eikä enää paljon tule kasvamaan. Olen huomannut, että valintani oli enemmän kuin hyvä. Olen nimittäin havainnut koirassani piirteitä marakatista, oravasta, kissasta ja lapinkoirasta. 

 Kissuus tulee mieleen erityisesti aamuisin, kun herään viiksikarvojen hipaisuun ja pieneen vikisevään ääneen ja kissankokoisen karvaisen olennon käyskentelemiseen peittoni päällä (muinoin kissani Eetu teki niin). Koiran nukkuma-asennotkin ovat joskus kissamaisia.