Oletko ylpeä toisen onnistumisesta? 

Monet ihmiset sanovat lapsensa onnistumisen hetkellä, että olen ylpeä sinusta. Se särähtää korvaani, sillä olemalla ylpeä ikäänkuin otetaan toisen saavutuksesta osa itselle? MINÄ olen ylpeä, kun sinä teit jotain. 

Ehkä ongelma on ylpeä-sanan kahdessa merkityksessä, sillä sanotaanhan vaikkapa, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Ylpeys ei ole aina hyvä asia. Ylpeä tarkoittaa: aikaansaannokseensa onnellisen tyytyväinen, omanarvontuntoinen; korosteisen itsetietoinen, kopea, koppava, pöyhkeä, mahtava, leuhka. (Kielitoimiston sanakirja). Siinäpä se: jos olet ylpeä toisen onnistumisesta, koet olevasi osallinen siitä. 

Kun väittelin kasvatustieteen tohtoriksi, äitini kirjoitti vieraskirjaan: ... en osaa olla ylpeä, mutta kiitollinen...Mitä jos korvaisi ylpeä-sanan kiitollisuudella. Tai ilolla?

"Kyllä minä olen kiitollinen sinun saavutuksestasi." 

"On kyllä pakko olla iloinen, että sait tämän homman hoidettua."

"Mahtavaa, olen kiitollinen sinusta."