Vapautuminen

Neljä kuukautta väitöstilaisuuden jälkeen havahdun kirjoituspöytäni ääressä selittämättömään tunteeseen kirjoittaessani pyydettyä juttua erääseen lehteen. Mikä hyvä tunne? Pysähdyn ja annan mielen lentää. Mieleen tulee ensin haarniska ja sen peltinen kuori. Miten se tähän liittyy? En saa sitä mielestäni. Wikipedia kertoo: "Ihminen on pehmeäihoinen mutta aggressiivinen laji, jonka on täytynyt suojata kehonsa haavoittuvimpia kohtia villieläimiltä ja toisilta ihmisiltä. Haarniska on suojaava vaatetus." 

Tunteeni on, että minulla ei ole enää haarniskaa, en tarvitse sitä. Tunnen vapautta. Tätäkö tarkoittaa vapaa kirjoittaja? Tunnen varmuutta, kun kirjoitan itselle tutusta aiheesta. Annan itselleni tilaa yhdistellä asioita uudella tavalla, välillä jopa tunteisiinkin vedoten. Herättelevästi. Pohdiskelevasti. En pelkää kritiikkiä, koska enää ei ole mittareita tai vaatimustasoja, joihin pitäisi ylettää (tai alettaa, jos ovat alempana). Kirjoitan lauseen niin kuin haluan.